keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Singapore day 3

Kolmas kokonainen päivä (27. maaliskuuta) Singaporessa alkoi tutulla kaavalla: aikainen herätys ja heti hotellin aamupalalle. Tänään meillä oli suunnitelmissa mennä Night Safari -eläintarhaan. Se aukeaa iltaisin vasta klo 19.00, kun pimeys laskeutuu kaupungin ylle. Päätimme mennä kuitenkin ajoissa paikan päälle, sillä emme halunneet myöskään olla siellä liian myöhään yöhön. Koska meillä oli tiedossa illaksi paljon kävelemistä ja ihmettelyä, niin emme halunneet tehdä päivällä mitään kovin uuvuttavaa. Lähdimme kiertelemään keskustan suuria ostoskeskuksia (ei yhtään uuvuttavaa, eihän?) sekä halusimme kävellä kuuluisaa ostoskatua, Orchard Roadia, pitkin.


Heti ensimmäinen ostoskeskus oli niin valtava, että emme jaksaneet kiertää sitä läheskään kokonaan. Singapore on ostoskeskusten luvattu maa ja kaupunki! Niitä on joka kadulla ja monet niistä ovat varmaan ainakin 8-kerroksisia. Suomen ostoskeskukset ovat singaporelaisiin keskuksiin verrattuna vain pieniä marketteja :) Jos haluaa käyttää suurimman osan lomastaan kaupoissa kiertelyyn ja shoppailuun, niin kannattaa ehdottomasti matkustaa Singaporeen.

Olimme niin ajoissa liikkeellä, että suurin osa kaupoista oli vielä kiinni, joten menimme kahville ostarin yläkerran "ravintolamaailmaan". Kaikki ruokakojut näyttivät herkullisilta, eivätkä hinnat olleet liian korkeat. Meillä ei ollut kuitenkaan nälkä, kun olimme juuri syöneet aamiaisen hotellissa.
Lemon Ice Tea ja Teh Tarik

Kaya Toast. Paikallinen, hieman makea paahtoleipä. Tätä tarjoiltiin joka paikassa.

Kahvittelun jälkeen kävelimme ostoskeskuksen kellarista tunnelia pitkin seuraavaan ostoskeskukseen. Se oli entistä suurempi. Huh! Siellä me eksyimme ainakin kahdesti. Ostari oli ainakin viidessä eri tornissa ja jokaisessa oli kauppoja useampi kerros (tornien muut kerrokset olivat täynnä toimistoja yms.). Näiden tornien keskellä oli yksi Singaporen kuuluisimmista nähtävyyksistä: maailman suurin suihkulähde. Näimme sen vain vilaukselta, sillä koko sen ympäristö (ja se) olivat remontissa. Sääli. Se ei siis ollut päällä ollenkaan, mutta se on varmasti mahtava, kun se on toiminnassa. Yhdestä hienosta putiikista ostimme macarons-leivoksia ja etsimme kivan kahvilan, josta ostimme teetä. Rankkaa tämä kaupoissa kiertely! Pitää muistaa pitää taukoja joka välissä :)

Shaken Ice Lemon Tea

NAM!


Kun olimme istuneet tarpeeksi, etsimme lähimmän metroaseman ja hyppäsimme metroon. Jäimme pois Orchard Roadilla. Orchard Road on pitkä ja kuuluisa katu täynnä kauppakeskuksia ja liikkeitä. Suurin osa liikkeistä on kalliiden huippumerkkien putiikkeja, mutta myös edullisempia ketjuliikkeitä löytyy useita. Lähdimme kävelemään katua pitkin takaisin hotellimme suuntaan. Puolessa välissä kyllästyimme kävelemään ja hyppäsimme taas metroon.

ION-kauppakeskus, vain kahdeksan kerrosta :)

Piiiitkät liukuportaat :)


Menimme metrolla Bugiksen asemalle ja kävelimme hotelliin. Lepäsimme hetken huoneessamme ja sitten olikin jo aika lähteä eläintarhaan. Päätimme mennä taksilla (halpa tapa liikkua Singaporessa), sillä pari metromatkaa ja puolen tunnin bussimatka ei yhtään innostanut. Alkoi tulla ilta ja sen lisäksi väsymys :) Pakko oli kuitenkin lähteä katsomaan Night Safari, koska se on yksi Singaporen suosituimmista nähtävyyksistä ja meillä oli liputkin jo valmiina.


Night Safari oli maailman ensimmäinen yöeläintarha. Se avattiin Singapore Zoon naapuriin vuonna 1994 ja siitä lähtien se on ollut yksi Singaporen parhaimmista nähtävyyksistä. Siellä vierailee vuosittain 1,1 miljoonaa kävijää. Sen 40 hehtaarin alueella asustaa yli 1000 eläintä ja 120 eläinlajia, joista n. 29% on uhanalaisia. Night Safari on rakennettu keskelle sademetsää ja se on kokonaan ulkoilmatarha. Se on rakennettu Singapore Zoon tapaan "avoimeksi" tarhaksi eli eläintarhoille tyypilliset kalterit ja häkit on korvattu piilotetuilla esteillä, kuten vallihaudoilla ja lasiseinillä. Eläimillä on suuret aitaukset ja paljon tilaa liikkua. Night Safariin kuuluu ajelu "avobussilla" koko eläintarhan ympäri ja kuljettaja kertoo samalla eläimistä. Toinen osuus on neljä erilaista kävelyreittiä sademetsässä, joista jokainen on erilainen ja kuvastaa eri maanosaa. Night Safari aukeaa iltaisin vasta klo 19.00, kun pimeys laskeutuu. Kävelyreitit on valaistu ja eläinten aitauksiin on luotu mahdollisimman luonnollinen valaistus, joka muistuttaa kuun valoa.


Olimme paikalla ajoissa ennen kuin eläintarhan portit aukesivat. Menimme sinne etukäteen, jotta pääsimme syömään illallista ennen Night Safarin alkua. Alueelle pääsi jo aikaisin, ja ihmisiä oli jo paljon paikalla. Siellä oli muutama ravintola ja kojuja, joissa myytiin matkamuistoja ja muuta tavaraa. Etsimme meitä houkuttelevan ravintolan ja tilasimme ruokaa. Päädyimme monesta hyvästä vaihtoehdosta tällä kertaa intialaiseen ruokaan. Ravintolat olivat kalliita verrattuna Singaporen keskustassa oleviin paikkoihin, sillä tämä paikka oli selvästi tehty turisteille. Onneksi ruoka oli kuitenkin hyvää.

NAM!

Piti saada vielä jälkiruokaa :)

Kun olimme herkutelleet, ei mennyt kauaa, kun portit Night Safariin aukesivat. Ensin oli porttien vieressä tervetuloshow, jossa oli mm. tanssia ja tulensyöksentää. Kun pääsimme porteista eläintarhaan, ihmisiä oli joka paikassa ja paljon. Päätimme mennä ensin yöeläinshowhun ja vasta sen jälkeen bussiajelulle. Viimeiseksi jätimme reittien kävelemisen.


Show alkoi vasta, kun aurinko laski. Yhtäkkiä oli aivan pimeää. Luonnollisesti kameralla ei tehnyt enää mitään, kun valo ei riittänyt. Meillä ei ollut mukana telinettä tai muutakaan, mikä olisi vähän auttanut asiaa. Koska oli kyse yöeläimistä, joka puolella sanottiin, että salaman käyttö on kielletty, etteivät eläimet sokeudu. Arvatkaa vain, uskoivatko kaikki kävijät sitä? Eläin-parat.

Ainoa paikka, mistä sai pimeässä kuvan, oli vessa :)

Hauskan esityksen jälkeen menimme jonottamaan bussiin pääsyä. Puhun avobussista, kun en tiedä parempaa sanaa. Semmoinen auto, joka on muualta avonainen, paitsi katosta. Sieltä näki hyvin eri suuntiin ja kuljettaja kertoi eläimistä ja vinkkasi meille aina, että minne suuntaan katsoa. Matka metsien keskellä kesti n. 45 minuuttia ja näimme vaikka minkälaisia eläimiä tiikereistä norsuihin. Kun bussimatka oli ohi, lähdimme kulkemaan valaistuja kävelyreittejä pitkin. Neljä erilaista reittiä oli jaettu eri maanosiin, mm. Australian "bush land" ja Afrikan savannit. Näimme samoja eläimiä eri puolelta kuin bussin kyydistä, mutta myös lukuisia muita eläimiä. Pimeässä käveleminen (ja vielä sademetsässä!) toi oman jännittävän lisän kokemukseen, joka oli meille molemmille uutta. Night Safari oli ehdottomasti (halvan) hintansa arvoinen ja suosittelen lämpimästi sitä jokaiselle, joka tykkää käydä eläintarhassa!


Kun olimme kiertäneet koko alueen, oli aika mennä jonoon taksitolpalle ja lähteä hotelliin nukkumaan. Pitkä, mutta ihana päivä takana! Seuraavan päivän iltana koittaisi lähtö lentokentälle ja kohti kotia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti