perjantai 22. maaliskuuta 2013

Nelson Bay

Keskiviikkona 20. helmikuuta lähdimme heti aamusta taas ajamaan rannikkoa ylöspäin. Olimme varanneet seuraavaksi yöksi telttapaikan Port Macquariesta, pienestä kaupungista n. 300 kilometrin päässä The Entrancesta. Halusimme ajaa pienen kylän, Nelson Bayn kautta, koska olimme kuulleet siitä reissullamme pelkkää hyvää. Kuulemma todella kaunis paikka!


Lähdimme ajamaan The Entrancesta kohti pohjoista. Pysähdyimme katselemaan merta pian caravan parkista lähdön jälkeen. The Entrancen sijainti meren ja järvien rannalla on kyllä lyömätön! Niin kaunista kaikkialla :) Aurinko oli vasta juuri noussut ja ilma oli vielä aika viileä.


Jatkoimme ajamista pienten kylien läpi ja päädyimme Newcastleen. Kuulimme yhdeltä aussi-ukolta aiemmin, että Newcastle on aika tylsä teollisuuskaupunki, ja ettei siellä ole paljoa nähtävää. Pysähdyimme lounaalle meren rantaan lähelle Newcastlen satama-aluetta. Lounaspaikka oli kiva yllätys, sillä emme muistaneet, että Harry's Cafe de Wheels löytyy muutamasta muustakin kaupungista Sydneyn lisäksi. Kun olimme syöneet, jatkoimme matkaa kohti Port Stephensiä ja Nelson Baytä. Newcastle näytti ihan kivalta kaupungilta, ja sinne voisikin vielä joskus palata.

Harry's Cafe de Wheels, parhaat meat piet ikinä!

Nelson Bay on Port Stephensin alueen pieni lähiö. Se on paikallisten suosittu lomanviettopaikka ja jonkin verran turistitkin eksyvät sinne. Siellä on kauniit kirkkaan turkoosit vedet ja ihanat pitkät hiekkarannat. Ihan rannan tuntumassa on paljon korallia, joten paikka on suosittu sukeltajien ja snorklaajien keskuudessa. Alueella on myös paljon delfiinejä sekä jopa valaita tiettyinä aikoina vuodesta. Jätimme auton parkkiin rannan lähelle ja menimme ihailemaan maisemia. Paikassa oli kunnon lomatunnelma, kun ihmisillä ei ollut kiire minnekään ja aurinko paistoi täydeltä taivaalta.

Nelson Bay on hyvässä kohdassa Port Stephensin lahdella.

Ajoimme pientä tietä eteenpäin ja se kiipesi ylös kukkulan päälle. Päällä oli Nelson Bayn majakka ja majakan pieni kahvila. Jätimme taas auton parkkiin ja menimme kahvilaan juomaan herkulliset jääteet henkeäsalpaavan kauniiden maisemien keskelle.

Majakka ei ollut mikään kaunokainen, mutta ei se mitään :)

Kun olimme istuneet tarpeeksi, lähdimme takaisin autolle ja käänsimme nokan jälleen kohti Port Macquarieta. Mitä lähemmäksi pääsimme määränpäätä, sitä enemmän pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle ja aurinko katosi pian näkyvistä kokonaan. Port Macquarieen olikin luvattu kovaa sadetta. Kuten siitä pohjoiseenkin. Myös koko Queenslandin rannikko oli saanut jo muutaman viikon ajan nauttia suurista sademääristä, eikä sille näkynyt vielä loppua. Mekin tulisimme kastumaan myöhemmin...

Netistä löydetty kuva Port Stephensin alueesta :)

Pääsimme perille Port Macquarieen hyvissä ajoin ja heti ensimmäiseksi menimme caravan parkin tiskille vaihtamaan kahden yön telttapaikkamme yhdeksi yöksi mökissä. Sateessa ei olisi kiva pystyttää telttaa ja vieläpä mutaiseen maahan...

Päivän aikana kilometrejä kertyi n. 390 ja aikaa ajamiseen kului n. 5,5h

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti