Kun saavuimme takaisin Gold Coastille torstaina 21. helmikuuta, meillä oli vielä reilu neljä viikkoa aikaa ennen lähtöä Australiasta. Ilmat eivät olleet meidän puolella, joten vietimme suurimman osan ajasta Ericin sukulaisten luona turvassa sateilta ja myrskytuulelta. Meillä oli pitkä lista paikoista, joihin halusimme tehdä päiväretkiä, mutta suurin osa siitä listasta jäi toteutumatta. Lähes jokainen kohde oli ulkoilmakohde, mm. luonnonpuistoja, kaupunkeja ja saaria. Ilmat olivat myös kaukana rantakeleistä, joten tuntui, että mahdollisuudet olivat hyvin rajatut. Tietysti olimme myös väsyneitä reissaamisesta, joten ensimmäiset päivät vietimme leväten ja toisaalta myös pyykkiä pesten.
Jep. On otettu rennosti...
Miten sitten saimme päivät kulumaan? Teimme perusjuttuja: kävimme elokuvissa ja kaupoissa, teimme ruokaa, Eric kävi kalassa, valvoimme rantojen tilannetta (jos vaikka pääsisi vielä uimaan) sekä valmistelimme autoa myyntiin. Magnasta piti vaihtaa renkaat (vanhat olivat jo sakkorenkaat...) ja öljyt sekä se piti pestä ja vahata kunnolla. Pesemistä ja hyvien myyntikuvien ottamista jarrutti jälleen se jatkuva sade. Lopulta saimme laitettua myynti-ilmoitukset nettiin sekä vähän myöhemmin paikallislehteen. Samalla, kun myimme autoa Australiassa, etsimme netissä uutta autoa Suomesta. Se löytyi nopeasti ja nyt se odottaakin meitä kotiin. Toinen asia, mitä etsimme kuumeisesti, oli asunto. Sekin löytyi lopulta ja nyt meillä onkin asiat hyvässä järjestyksessä kotona.
Magnan myyminen osoittautui odotettua haastavammaksi. Myönnettäköön, että jätimme sen aivan liian viime hetkeen. Saimme sen lopulta monen hinnan pudotuksen jälkeen myytyä kuin ihmeen kaupalla ja vain neljä päivää ennen maasta lähtöä. Huh! Meni tiukille. Saimme vielä ihan hyvän hinnan ja olimme tyytyväisiä ja ERITTÄIN helpottuneita. Tietysti olisimme saaneet enemmän rahaa, jos olisi ollut enemmän aikaa myydä, mutta turha sitä on jossitella. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Magna matkasi Hervey Bayhin uudelle omistajalleen ja meille tulee ikävä sitä :)
Auringonnousu a la Coombabah, Gold Coast :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti