The Entrance ja pelikaanit

The Enrance on ihan kartan ala-reunassa!

The Entrance on muutaman tuhannen asukkaan pieni kylä New South Walesin rannikolla n. 110 kilometriä Sydneystä koilliseen. Kylän erikoisuus piilee siinä, että sitä ympäröi vesi kolmelta suunnalta. The Entrance -nimi tulee kanavasta, joka kulkee kylän pohjoispuolella ja on "the entrance" Tuggerahin järviin. Kylä on ollut suosittu lomakohde jo vuodesta 1885, jolloin sinne avattiin ensimmäinen täysihoitola. The Entrance on kuuluisa pelikaaneistaan ja niitä on ruokittu säännöllisesti päivittäin klo 15.30 jo yli 20 vuotta. Vuonna 1999 The Entrance nimettiin "The Pelican Capital of Australia" ja rantakadulle kanavan varrelle rakennettiin tasanne pelikaanien ruokintaa varten. Vuosittain yli 20 000 kävijää käy ihmettelemässä pelikaanien syöttöä.

Tuggerah Lakes on kolmen toisiinsa liittyneen rannikko-laguunin joukko. Järvet ovat Tuggerah Lake, Budgewoi Lake sekä Lake Munmorah. Yhdessä ne muodostavat 77km2 suuruisen alueen. Järvet ovat matalia: niiden keskiarvo syvyys on alle kaksi metriä. Järvet ja meren yhdistää kanava, The Entrance Channel. Kanava on niin kapea, että järvien ja meren välillä on vain vähän veden liikkumista. Toisinaan hiekka valtaa kanavan ja järvet irtautuvat siten kokonaan Tyynestä valtamerestä, kunnes tulee taas seuraava tulva, joka vie hiekan mennessään. The Entrance on erittäin hyvä paikka kalastaa ja sen vesissä on paljon erilaisia kaloja.

Netistä löydetty ilmakuva The Entrancen kylästä.

Meillä oli tiistaina 19. helmikuuta kokonainen päivä aikaa The Entrancen kylässä ennen kuin jatkoimme matkaa kohti Gold Coastia. Muuta tiettyä ohjelmaa emme suunnitelleet etukäteen kuin tietysti mennä katsomaan kuuluisaa pelikaanien ruokintaa klo 15.30. Ajoimme auton parkkiin rantakadun viereiselle parkkipaikalle ja kävelimme pientä keskustaa ympäri.

Rantakatu oli täynnä pieniä putiikkeja, kahviloita ja ravintoloita. Ihmisiä oli yllättävän paljon liikkeellä, mikä johtui varmasti upeasta ilmasta. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja varjossakin tuli nopeasti kuuma. Kävelimme kanaalin vartta pitkin kohti meren rantaa ja ihastelimme maisemia. Kanaalin matalassa vedessä polski erilaisia lintuja ja rannalla seisoi monta kalastajaa.

Kanaali oli täynnä pelikaaneja. Kun kello lähestyi nopeasti kolmea, pelikaanit alkoivat liikkumaan kohti erikseen rakennettua ruokintaan tarkoitettua tasannetta. Jotkin uivat hitaasti sitä kohti, toiset lensivät päidemme yli nopeammin perille. Kävimme kurkistamassa merelle ja lähdimme sitten itsekin kohti ruokintapaikkaa.

Kovalla kiireellä syömään :)

Yhdessä kohdassa kanavan vedessä Eric huomasi merikilpikonnan, joka nousi pinnalle haukkaamaan happea! Se kävi niin nopeasti, etten itse ehtinyt näkemään sitä. Odotimme paikoillamme muutaman hetken, kunnes konna tuli jälleen näkyviin. Se oli aika iso ja vihreän värinen. Samanlainen, jonka tapasimme sukellusreissullamme. Niitä näkee kuulemma harvoin, joten olimme innoissamme toisesta havainnostamme :) Kun kilpikonna sukelsi taas, lähdimme pelikaanien ruokintapaikkaan. Sinne olikin kerääntynyt jo iso (ja jatkuvasti kasvava) joukko pelikaaneja sekä ihmisiä.

Hieno tukka!

Kun kello lähestyi puolta neljää, pelikaanit alkoivat olla jo kärsimättömiä. Ne hyppivät vedestä tasanteelle ja näykkivät toisiaan. Istuimme tasanteen ympärillä olevilla kivirappusilla heti ensimmäisessä rivissä (tiedän - olimme aika yli-innokkaita...) lähellä kanaalia, ja joka kerta, kun pelikaani hyppäsi vedestä, kastuimme vähän. Kun joukko vapaaehtoistyöntekijöitä saapui paikalle kalalaatikoiden kanssa, pelikaanit olivat innosta soikeina :) Lähes kaikki hyppäsivät vedestä tasanteelle, ja tila kävi pian ahtaaksi.

Vielä mahtuu...

Rivit tasaantuivat heti, kun ruokaa alkoi lennellä :)

Klo 15.30 tilaisuus alkoi ja yksi vapaaehtistyöntekijöistä otti mikrofonin käteensä. Hän kertoi pelikaaneista sekä niiden ruokinnan historiasta. Samalla toinen vapaaehtoistyöntekijä viskeli pelikaaneille tuoretta kalaa. Pelikaanit olivat tottuneet ruokintaan ja seisoivat hienoissa riveissä ottamassa kalat kiinni. Jotkut eivät mahtuneet tasanteelle, mutta nekin saivat osansa. Istuimme kuvaamassa hauskaa tilannetta ja joka puolella oli pieni kaaos. Ihmiset olivat innoissaan ja kamerat räpsivät lakkaamatta. Jotkut ihan pienimmät lapset itkivät, koska pelkäsivät ihan lähellä olevia isonokkaisia suuria lintuja. Pelikaanit olivat tottuneet ihmisiin, eikä niitä näyttänyt häiritsevän meidän tuijotus. Välillä ne nahistelivat kaloista ja tulivat ihan meihin kiinni. Kun mikrofonin päässä ollut täti lopetti luentonsa, hän nappasi yhden nuoren pelikaanin tiukasti syliinsä ja kiersi ihmisjoukossa esittelemässä sitä. Pääsimme silittämään pelikaanin masua ja kokeilemaan sen hassua nokkapussia. Oli elämys!

Kun kalat loppuivat, hauska hetki oli ohi ja pelikaanit hyppäsivät takaisin veteen. Ihmismassat kaikkosivat joka suuntiin yhtä nopeasti kuin olivat kerääntyneetkin paikalle. Meillä ei ollut kuitenkaan vielä kiire teltalle, joten mikäs sen parempaa, kuin istuimme jäätelölle. Kun lähdimme ajamaan telttapaikkaa kohti, pysähdyimme vielä hetkeksi puistoon Tuggerah-järven rannalla. Se oli hieno puisto, joka oli täynnä erilaisia istutuksia ja kasveja.

Lorikeetit ruokailivat puiston puissa.

Ajoimme takaisin teltalle (joka oli siis pystyssä saman järven rannalla) ja rupesimme valmistamaan ruokaa. Kun aurinko laski, ei voinut kuin ihailla henkeäsalpaavan kauniita maisemia ja yrittää vangita ne kameralle. Kyllä Eric onnistuikin siinä aika hyvin :)