Keskiviikkona lähdimme autolla Brisbaneen. Matkaa Gold Coastilta sinne kertyi noin 75km. Menomatka taittui alle tunnissa, vaikka matkalla oli pieni kolari. Brisbane on Queenslandin pääkaupunki ja siellä asuu 2,1 miljoonaa ihmistä. Kaupunki on rakennettu Brisbanen joen varrelle, mutta se on kuitenkin aivan meren läheisyydessä.
Jätimme auton Chinatowniin ja lähdimme kävelemään kohti keskustaa, jonne oli matkaa pari kilometriä. Keskustassa kiertelimme Queen Streetillä, joka on kaupungin ns. pääkatu, ja löysimme suosikkiruokapaikkamme Wagamaman, jossa söimme mahtavan lounaan.
Seafood Ramen
Törmäsimme sattumalta paikallisten farmareiden markkinoihin. Myytävänä oli paljon erilaisia kasviksia ja hedelmiä, ja varsin edulliseen hintaan. Lisäksi kojuissa myytiin erilaisia ruokia, mausteita, pähkinöitä sekä käsitöitä. Ostimme mangofarmareilta ison mukillisen tuoretta mangomehua. Kyllä oli hyvää!
Iltapäivällä kävelimme vielä joen eteläpuolelle Southbankiin, jossa on paljon kivoja paikkoja syödä eväitä, käydä uimassa ja muuten vain viettää päivää. Puistoja on paljon ja niissä on paljon tilaa jokaiselle. Southbankissa on myös Brisbanen ravintolakeskittymä. Lopuksi kävimme katsomassa Botanic Gardens puutarhan, jossa paikalliset viettävät aikaa lukemalla kirjaa penkillä tai makoilemalla viltillä nurmikolla. Tällaiset paikat puuttuvat Suomesta kokonaan!
Uimapaikka keskellä kaupunkia
Lokki ja Ibis kilpailivat kuka peseytyy parhaimmin :)
Autolle takaisin päästyämme jalat olivat aivan poikki kävelemisestä. Koko päivän parkkimaksu melkein 9 tunnista oli vain $11 (8,90€). Hinta oli pieni, koska ehdimme parkkeeraamaan aikaisin aamulla ja saimme "earlybird" hinnan. Myöhemmin päivämaku olisi ollut $37! Lähdimme ajamaan takaisin Gold Coastille. Ajomatka kesti yli 1,5 tuntia, kun moottoritiellä oli jälleen kerran kolari.
Voi miten houkuttelevan näkönen toi uimapaikka keskellä kaupunkia! T:Sofia
VastaaPoistaJoo vähän harmitti kun ei ollut uimakamoja mukana :)
VastaaPoista