torstai 29. marraskuuta 2012

Meet us at the beach

Keskiviikkona päätimme tehdä retkikierroksen Airlie Beachin läheisille rannoille, joita oli suositeltu monissa oppaissa.

Ensimmäisenä ajoimme Conwayn rannalle, jonne oli matkaa n. 40km.


Conwayn jälkeen matka jatkui viereiselle Wilson Beachille. Se oli niin pieni ranta, että emme nousseet edes autosta ulos, vaan jatkoimme samantien seuraavaan paikkaan. Siitä ei myöskään otettu yhtään hyvää kuvaa.

Yksi monista krokotiilijoista, jotka ylitimme.

Ajoimme takaisin Airlie Beachille päin, mutta risteyksessä jatkoimme matkaa idän sijasta pohjoiseen. Airlie Beachistä n. 55km päässä on kaksi mieletöntä rantaa. Ensin kävimme Hydeaway Bayssä, joka oli yksi kauneimmista rannoista tähän saakka. Hiekka oli erittäin hienoa ja meri kimmelsi turkoosina. Vesi oli niin kirkasta, että rannalta pystyi näkemään vedenalaisia koralleja. Tiettyyn aikaan vuodesta siellä voi nähdä myös uhanalaisia dugongeja eli manaatin sukuisia merilehmiä.

Hieno simpukka!


Viimeisenä muttei vähäisimpänä oli vuorossa Dingo Beach. Siellä oli eniten ihmisiä nauttimassa auringosta, kuin muilla rannoilla (ainakin kolme...).


Kun viimeinen ranta oli nähty, ajoimme takaisin Airlie Beachille ja takaisin ihmisten pariin.

Tällaisia kylttejä ei paljon Suomessa näe. Ei oikein huvittanut uida...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti