tiistai 13. marraskuuta 2012

Kohti pohjoista osa 1

Kauan odotettu matka alkoi maanantaina aamulla. Lähdimme auto täyteen pakattuna ajamaan kohti pohjoista tarkoituksena ajaa aina Cairnsiin asti. Matkaa Gold Coastilta sinne on n. 1800 kilometriä. Pitkä matka! Tarkoitus on edetä aika nopeasti ylöspäin ja takaisin tullessa pysähdellä enemmän. Pimeällä ei ajeta, sillä riski törmätä pomppiviin kenguruihin kasvaa huimasti heti hämärän tullessa. Paras aika ajaa on aikaisin aamusta, kun lämpötila on vielä alhaisempi ja liikennettä on vähemmän.

Auto ihan täynnä...

Emme löytäneet vielä töitä, mutta luimmekin netistä monelta sivulta, että kannattaa mennä paikan päälle kysymään ja että niitä löytyy varmasti. Etsimme töitä farmeilta, joissa esim. tahtoisimme kerätä hedelmiä ja vihanneksia. Rankkaa työtä, mutta sopivasti erilaista kuin mitä olemme Suomessa tehneet. Jos Cairnsin lähistöltä ei mitään löydy, niin lähdemme ajamaan hitaasti takaisin etelään ja yritämme löytää jotain matkalta. Täällä on tapana palkata juuri backpackereita joksikin aikaa tekemään erilaisia töitä. Kaikki työt working holiday -viisumilla ovat sallittuja paitsi lääkärin tai sairaanhoitajan.

Vielä matkan alussa.

Brisbanen ohittava silta.

Maisemia matkan varrelta.
Australialle tyypillistä punaista hiekkaa.

Lisää maisemia.
Rekka ohittaa toista rekkaa ylämäessä...

Taukopaikka.

Kookaburra :)


Kun kello tuli viisi, olimme Gladstonessa ja päätimme jäädä sinne yöksi. Aurinko laskee heti kuuden jälkeen, joten meillä oli pieni kiire löytää yöpymispaikka. Kävimme kysymässä huonetta yhdestä motellista, mutta se oli 110$ (n.90€) ja piheinä jatkoimme matkaa. Löysimme kivan camping-alueen (Kin Kora Village) ja telttapaikka maksoi vain 32$. Pystytmme teltan nopeasti ja lähdimme käymään kaupassa. Illalliseksi oli camping-hellalla paistettua makkaraa sekä perunoita, bataattia ja porkkanoita. Nam!

Leirin pystyttäminen käynnissä.

Kun Australiassa tulee pimeä niin se myös ON pimeä (kuin Suomen pimeimpään aikaan)! Oli mielenkiintoista tehdä ruokaa ja syödä vain pienen öljylampun valossa. Ruuan jälkeen sitä olikin valmis menemään nukkumaan. Herätys on aamulla taas aikaisin ja matka jatkuu.



4 kommenttia:

  1. Tuota pakattua autoa kun katsoo, tulee tuttu tunne ja samalla helpotuksen huokaus, että olette autolla liikkeellä :D Hyvää matkaa! t.mama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vois enää kuvitellakaan menevänsä bussilla rinkka selässä :) Tottuu niin helposti tähän helppouteen. Meillä on teltassa semmoinen 2 hengen ilmapatja ja meinataan siihenkin ostaa sähköpumppu jos vaan löydetään halvalla. Tuli pumpattua monta iltaa putkeen käsikäyttösellä ja joka ilta ajateltiin et tää on vika kerta :P

      Poista
  2. Mulle tuli niin kauhee reissukuume, etten tiedä miten päin olisin :/ T:Sofia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lähde tänne reissuun! Olis niin kiva :D

      Poista