Thank you!
keskiviikko 27. helmikuuta 2013
Matka Alburyyn
Lähdimme torstaina 14. helmikuuta Melbournen eläintarhasta kohti pohjoista. Olimme varanneet etukäteen yhden yön mökistä caravan parkista Alburysta. Albury on pieni kaupunki (asukkaita n. 46 000) New South Walesin osavaltiossa, aivan Victorian osavaltion rajalla.
Suunnitelmissa oli ajaa seuraavana päivänä Canberraan Australian Alppien yli pieniä vuoristoteitä pitkin. Tänään oli kuitenkin nopean reitin vuoro suoraan Melbournesta Alburyyn. Kilometrejä kertyi 345 ja aikaa ajamiseen kului n. neljä tuntia. Oikeastaan muuta sen kummempaa kertomista matkasta ei ole, kuin että ohitimme pienen paikan, Glenrowan, jossa pidätettiin kauan sitten pahamaineinen Ned Kelly. Ajoimme paikan ohi, mutta siellä olisi ollut luultavasti jonkinlainen museo aiheesta.
Albury oli juuri sellainen kuin odotimmekin. Kaupungit sisämaassa ovat aika samanlaisia kaikki :) Caravan park ei tosin ollut lähelläkään sitä, mitä odotimme. Se oli kamala! Ensimmäinen paikka koko matkan aikana, joka herätti meissä inhoa ja ällötystä. Mökki, jossa asuimme, oli rakennettu varmaan joskus 50-luvulla, eikä sitä oltu remontoitu (tai siivottu...) sen jälkeen. Kylpyhuone oli kamala, ja kylpyammeessa oli paljon hämähäkkejä (pieniä, mutta silti!). Ainoa hyvä puoli oli se, että meidän piti laittaa omat petivaatteet sänkyyn, kun ne eivät kuuluneet mökin hintaan. Tuntui hyvältä nukkua omissa lakanoissa. Onneksi olimme varanneet vain yhden yön siinä murjussa!
maanantai 25. helmikuuta 2013
Melbourne Zoo
Perjantaina 14. helmikuuta meidän aikamme Melbournessa loppui ja pakkasimme vastahakoisesti tavaramme autoon. Lähdimme hotellista yhdeksän aikaan aamulla, mutta emme poistuneet heti kaupungista, vaan ensin oli vielä vimeisen nähtävyyden vuoro. Ajoimme keskustasta pohjoiseen ja löysimme helposti perille Melbourne Zoohon.
Ensimmäinen iso alue oli gorillojen aitaus. Tämä oli hienoin gorilla-aitaus, jonka olemme nähneet. Niillä oli paljon tilaa ja niitä pääsi katsomaan muutamasta eri kohdasta. Gorilloja oli monta. En muista tarkkaa määrää, mutta ainakin seitsemän. Gorillojen jälkeen tuli monta muuta apina-aitausta. Vietimme paljon aikaa reitillä apina-aitaukselta toiselle, sillä apinat olivat kaikki todella aktiivisella tuulella ja leikkivät niin puissa kuin puihin laitetuissa köysissä ja renkaissa.
Kuuma päivä :)
Elefanttiperheen uusin tulokas oli alle kuukauden ikäinen :)
Perhostalossa pääsi kävelemään lentelevien ja toinen toistaan kauniimpien perhosten keskelle.
Jättiläiskilpikonna oli valtava!
Emu
Australialaiset pingviinit ovat ihan minejä :)
Nallea nauratti :)
Mangustien aitauksen luona vierähti taas aika pitkä aika :)
Melbourne day 3
Citymehiläinen työn touhussa
Federation Square
State Library
Suuntasimme Carlton Gardensiin syömään täytetyt patongit ja katsomaan yhtä Melbournen komeimmista rakennusta, Royal Exhibition Centreä. Sen sisälle ei pääse kuin varaamalla etukäteen opastetun kierroksen, joten jouduimme tyytymään rakennuksen ihailuun vain ulkopuolelta. Harmiksemme osa sen edessä olevasta puutarhasta oli remontissa (mm. hieno suihkulähde), joten hyviä valokuvia oli vaikea saada. Tässä kuitenkin muutama:
Carlton Gardens
Royal Exhibition Centre
St Patrick's Church
Old Treasury Building
(nämä kuvat on Wikipediasta, sillä jostain syystä unohdimme ottaa yhtään kuvaa paikan päällä...)
Old Treasury Buildingin näyttelystä napattu tekstipätkä Melbournen raitiovaunuverkoston historiasta.
Parliament House
Chinatownin portti
Chinatown
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)