Käännekohta!

Hei kaikki! Tämän tilannepäivityksen laitoimmekin jo joillekin onnellisille sähköpostiin, mutta tässä vielä teille muillekin tietoa meidän olinpaikasta ja tulevista kuvioista.

Tällä hetkellä olemme Waikeriessa, pienessä kylässä South Australian osavaltiossa. Tänne tulon tarkoitus oli siis työpaikka, joka meille luvattiin muutama päivä sitten, kun vielä oleskelimme Gold Coastilla. Työ on pääosin appelsiinien keräämistä. Luimme netistä jo ennen tänne saapuista, että appelsiinien kerääminen on yksi rankimmista keruutöistä ja todella huonosti palkattua. Halusimme kuitenkin kokeilla ainakin jonkin aikaa, ja tietysti kerätä vähän rahaa tulevaan.

Saavuimme lauantaina Waikerieen lähes 2200km ajamisen jälkeen. Olimme sopineet työnantaja-Johnin kanssa, että aloitamme sunnuntaina klo 6.00 aamulla työt. Sunnuntaina sitten menimme innoissamme sovittuun paikkaan ja siitä alkoi PIIIITKÄ odotus. Ensin odotimme 3-4 tuntia ulkona kylmässä (kyllä, todella kylmässä), kun kaikkien uusien työntekijöiden tiedot kerättiin hitaasti, mutta varmasti. John ihmetteli, kuinka meitä uusia oli niin paljon (ehkä 50), vaikka hän oli nimenomaan netti-ilmoituksen perusteella etsinyt 300 uutta työntekijää. He eivät olleet kuitenkaan varautuneet näin isoon määrään samana päivänä, vaan joutuivat jatkuvasti printtaamaan uusia hakemuksia, jotta meille kaikille riitti. Meille pidettiin heti pieni esitelmä, minkälaista työtä tekisimme ja miten toimia yms. Palkka on huono ja maksetaan urakkapalkkana (25 taalaa (n. 22€) n. puolentoista kuution kokoisesta laatikosta, joita ehtii keräämään päivässä n. 3-4 ellei ole supernopea ja tehokas). Tämä paikka ei ollutkaan farmi, kuten aluksi luulimme, vaan ns. työnvälittäjä firma, joka välitti kerääjiä kaikille alueen farmeille.

Sunnuntaina emme sitten päässeetkään vielä aloittamaan töitä, koska he eivät odottaneet meitä olevan niin monta. Vain vanhat tekijät menivät muutamaksi tunniksi keräämään. Heillekään ei riittänyt hommia koko päiväksi. Meidän käskettiin palata maanantaina aamulla samaan paikkaan klo 6.30.

Maanantaina (eli tänään) menimme paikalle auringon noustessa ja taas seisomaan ja odottamaan kylmään. Klo 6.40 Johnin vaimo Cathy (toinen paikan vetäjistä) tuli sanomaan meille, että tänään ei olisi töitä. Hän pahoitteli kovasti ja selitti jotain, mitä emme ymmärtäneet, sillä hän puhuu huonoa englantia... Halukkaat saivat laittaa puhelinnumeronsa listaan, ja he soittaisivat muutaman tunnin päästä, kun tietäisivät paremmin. Laitoimme tietysti nimemme ja numeromme listaan, sillä juuri töiden takia olimme tänne asti tulleet. Koko päivän odotimme, eikä kukaan soittanut...

Juttelimme myöhemmin muutaman saksalaisen tytön kanssa, jotka ovat meidän naapureita ja samassa työpaikassa. He kuulivat muilta, että töitä olisikin vasta keskiviikkona. MITÄ?! Huijausta! Meille sanottiin monessa tilanteessa, että töitä on paljon ja se on ympäri vuoden, mutta tämä kuulosti jo oudolta, kun näin monta päivää joutuu odottamaan. Vedimme nopeasti omat johtopäätöksemme, että työnantajat olivat ottaneet liikaa työntekijöitä töihin nähden. Luultavasti töitä löytyisi vaan muutamana päivänä viikosta ja helposti vain puolikkaita päiviä kerrallaan. Saksalainen tyttö oli yhteydessä lähialueen työvoimatoimistoon (?) ja kertoi tilanteesta. Siellä he olivat järkyttyneitä kahdesta asiasta:

1. John ja Cathy veloittavat 10 taalaa työhön perehdyttämisestä. Se on laitonta.
2. He ottavat passin pantiksi keräyssäkkiä vastaan (ellei ole antaa 100 taalaa pantiksi), ja saat passin (tai rahan) takaisin, kun lopetat työskentelyn heillä. Jos olet töissä alle viikon, he veloittavat passin palautuksesta rahaa (NIIN laitonta!) 20 taalaa (tai siitä 100 taalan pantista) ja jos olet töissä alle kuukauden, he veloittavat 10 taalaa. Jos olet yli kuukauden töissä, saat passin ja rahan takaisin. Laitonta!

He käskivät saksalaisen tytön ottaa yhteyttä Australian hallituksen johonkin farmityöjärjestöön (?) ja ilmoittaa asiasta, jotta he joutuvat hankaluuksiin laittomista toimistaan. Ihan oikein. Tytöt kertoivat meille myös, kuinka muutaman työpäivän ajan, mitä he olivat täällä olleet, he olivat tienanneet naurettavan vähän. Niin vähän, että se juuri ja juuri kattaa telttapaikan ja vähän ruokaa. Työpäivät ovat olleet lyhyitä ja kuten jo sanoimme, harvassa. Järkyttävää on myös, että kun tytöt rehkivät kunnolla ja keräsivät nopeasti, farmari tuli ja laittoi heidät keräämään toisten jättämiä jämiä puista. Appelsiinipuut pitää kerätä tyhjäksi, ja joku oli jättänyt rippeitä yläoksille. Farmari ei ottanut kuuleviin korviinsa tyttöjen selitystä, että appelsiinirippeet olivat toisten jättämiä, vaan käski tyttöjen kerätä ne (Jonh sanoo, että noin farmari ei saa tehdä, mutta minkäs sille voi...). Tyttöjen hyvä nopeus muuttui mateluksi ja päivän tienestit jäivät reilusti alle keskiarvon.Mutta miten meidän sitten kävikään? No. Päätimme unohtaa koko työnteon (heh heh) ja matkustaa kuin viimeistä päivää. Varasimme jo yöpymispaikan Adelaidesta ja sen jälkeen Melbournesta. Kun Melbourne on koluttu, lähdemme Canberraan ja sitten itärannikkoa pitkin takaisin ylöspäin Gold Coastille ja ihanaan aussi-kotiimme :)

Hyvä puoli koko jupakassa on se, että onneksi lähdimme ajamaan tänne, sillä juuri tämä alue on meille uusi paikka ja tämän halusimme nähdä (siis ei tämä pieni kylä, vaan yleisesti South Australia ja Victoria!). Nyt kun olemme valmiiksi täällä, voimme mennä niihin paikkoihin, joihin oli tarkoituskin. Jos olisimme vielä Gold Coastilla, emmekä olisi löytäneet töitä, luultavasti emme olisi lähteneet ajamaan tänne asti.

Huono puoli on tietysti raha, jota ei juurikaan enää ole. Päätimmekin, että lähdemme Suomeen jo odotetun aikataulun mukaan huhtikuun alussa. Joudumme vähän muuttamaan lippujamme, sillä jotenkin typerästi ajattelimme liput ostaessamme, että olisi parasta lähteä Sydneystä. Asumme kuitenkin loppuajan Gold Coastilla, joten Brisbane on paras vaihtoehto lähteä kotiin. Luulemme, että myös muutamme lippuja jokusen päivän/viikon aikaisemmaksi, jottei tarvitse nähdä nälkää sitten Suomessa :) Eli siis hyviä uutisia sinne kotimaahan: tulemme pian kotiin! Rahaa on vielä sen verran, että voimme katsastaa haluamamme paikat nopsaan. Päädyimme nimittäin tulokseen, että parempi reissata täysillä kuin istua ja odottaa mahdollisia työpaikkoja (joita ei ole!). Siinä menee vain rahaa hukkaan ja huonopalkkaista työtä joutuisi sitten tekemään kuukausitolkulla jossain keskellä-ei-mitään. Parempi siis näin :)

Tähän kilometrin pituisen postauksen loppuun muistuttaisimme vielä epäilijöille: tämä EI ole pilannut meidän matkaamme mitenkään! Mitä nyt vähän lyhentää sitä odotetusta ajasta. Ja ehkä hyvä näin, sillä podemme jo molemmat aika rankkaa koti-ikävää. Eli älkää olko huolissanne! Kyllä me pärjätään ja nautitaan varmasti jokaisesta hetkestä, joita on jäljellä vielä ihan mukavasti :)

Ja pian on vuorossa taas kunnon reissupostauksia! Pahoittelut hiljaiselosta, mutta vaikea nyhjäistä tekstejä tyhjästä :)

(Tämän postauksen kuvituksena toimii jälleen kerran rakas Abbie-koiruus parin viikon takaa!)