Blue Mountains

Jatketaan vielä näillä hieman vanhemmilla tapahtumilla :) Tämä sijoittuu lauantaihin 12. tammikuuta.

Blue Mountains (suomalaisittain Sinisetvuoret) on iso vuoristoinen alue New South Walesissa Sydneyn metropolin alueesta 50km länteen. Se on n. 11 400km2 suuri alue ja siellä asuu n. 162 000 asukasta. Suuri osa alueesta kuuluu Greater Blue Mountains Areaan ja se luetellaan yhdeksi maailman perintökohteista. Alueella on 7 kansallispuistoa ja luonnonsuojelualue. Blue Mountains on lähes kokonaan hiekkakivistä ylätasankoa, jota leikkaavat jopa 760m syvät rotkot. Korkein kohta on Mount Werong, joka on 1215m meren pinnan yläpuolella. Kun ensimmäiset eurooppalaiset saapuivat Australiaan vuonna 1788, aboriginaalit (heimot Gundungurra ja Darug) olivat asuttaneet Blue Mountainsin aluetta jo vuosituhansien ajan.

Blue Mountains on täynnä erilaisia kasvillisuusalueita. Korkeimpia harjuja hallitseva kasvusto on eukalyptusmetsää. Ylätasangon reunoilla kallioseinämien yläpuolella on lämpöä rakastavaa kasvillisuutta. Suojaisat rotkot puolestaan ovat yleensä täynnä leutoa sademetsää. Alueelta löytyy myös paljon avosoita, joissa kasvaa kaisloja ja maaperä on paksua ja syvää mustaa multaa. Blue Mountainsin alueella elää yli 400 erilaista eläinlajia, joiden joukossa myös harvinaiset pussieläimet Spotted-Tailed Quoll, Koala, Yellow-Bellied Glider ja Long-Nosed Potoroo sekä harvinainen matelija Blue Mountain Water Skink. Alueella on myös jonkin verran dingoja, jotka saalistavat harmaakenguruita. Ilmastoltaan Blue Mountains on aika leutoa aluetta ja ilma muuttuu kokeuden mukaan. Talvisin sataa lunta 2-3 kertaa, mutta nykyisin lumen jääminen maahan on harvinaista. Vuosittain sataa vettä 1050mm korkeimmilla alueilla. Usein vuorilla on sumuisia päiviä.

Kävimme Blue Mountainsilla viime reissullamme Australiaan vuonna 2010. Silloin ostimme jo Suomesta Kilroy Travelsin kautta opastetun yhden päivän retken Blue Mountaisille. Retki oli ikimuistoinen ja ehdottomasti hintansa arvoinen. Silloin menimme pienen ryhmän kanssa pikkubussilla muutamiin eri kohteisiin ja opas kävellytti meitä pitkin metsiä ja kertoi samalla luonnosta ja eläimistä. Opimme paljon uutta. Ainoa huono puoli oli silloin ilma, sillä vuorilla oli kovin sumuista sateen jälkeen. Otimme paljon valokuvia kallioiden kielekkeiltä ja sumu oli niin paksua, että alas ei näkynyt mitään.

Tällä kertaa lähdimme Blue Mountainsille omalla autolla ja ilman opasta. Telttapaikkamme Duralissa oli hyvässä kohtaa, sillä sieltä pääsi nopeasti tielle, joka johtaa vuorille. Matka oli aika pitkä (ehkä 90km) ja varsinkin viimeiset muutamat kymmenet kilometrit ajo oli aika hidasta kapeilla vuoristoteillä. Saavuimme perille hyvään aikaan ennen pahimpia turistiruuhkia (oli sentään lauantai) ja ennen päivän kuuminta aikaa. Muutenkin päivä oli mukavan vilpoisa ja pilvinen. Juuri sopiva patikoimiseen. Olimme varanneet koko päivän retkelle, valmistautuneet kävelemään jalat rakoille ja reput oli täytetty vedellä ja eväillä. Kuinkas sitten kävikään?

Kun saimme auton parkkeerattua Echo Pointin turisti-infon lähelle Katoomban kylässä ja kävelimme valtavalle näköalatasanteelle ihastelemaan maisemia, huomasimme ilmoituksen tolpassa: KAIKKI KÄVELYREITIT SULJETTU! Mitä? Voi ei! Saimme tiedon sitten vähän myöhään... Koska New South Walesissa riehui tulipaloja ympäriinsä, oli päätetty sulkea kaikki kansallispuistot koko osavaltiossa varmuudeksi. Tietysti se on järkevä päätös, sillä tulipalot etenevät nopeasti ja viranomaisilla olisi sitten kiva lähteä etsimään turisteja suuresta sademetsästä. Mutta silti harmitti kovasti. Olimme katsoneet aamulla Blue Mountainsin nettisivuilta infoa, mutta siellä ei mainittu mitään kävelyreittien sulkemisesta. Kiitos vaan... Kävi myös vähän sääliksi bussilastillisia turisteja, jotka saapuivat Sydneyn keskustasta ja joutuivat pettymään. Tietysti näköalatasanteet olivat auki ympäri vuoristoa, ja Echo Pointilla kävikin kova kuhina.

Three Sisters

Blue Mountainsin yksi kuuluisimmista ja kuvatuimmista nähtävyyksistä on Three Sisters -kivimuodostelma Jamison Valleyn yläpuolella. Se näkyy hienosti juuri Echo Pointin näköalatasanteelta. Viimeksi, kun kävimme Blue Mountainsilla ja toivoimme näkevämme Three Sistersin, oli niin paksu sumu, että näimme vain osan yhdestä siskosta. Tällä kertaa ilma oli kirkas ja näimme kaikki kolme sisarusta. Ne ovat Meehni (922m), Wimlah (918m) ja Gunnedoo (906m). Ne ovat pehmeää hiekkakiveä, jota tuuli ja sade ovat kuluttaneet ja muovanneet. Siten ne ovat syntyneet eroosion tuloksena.

Toinen tarina Three Sistersin syntymisestä on kiistelty aboriginaalien legenda. Legendan mukaan kolme sisarusta (Meehni, Wimlah ja Gunnedoo) elivät Jamison Valleyssä Katoomba-heimossa. He rakastuivat naapuriheimon (Nepean) kolmeen mieheen, mutta avioliitto oli kielletty heimolaissa. Veljekset eivät pitäneet laista, vaan päättivät kaapata sisarukset itselleen. Siitä alkoi sota heimojen välillä. Katoomba-heimon vanhempi muutti kolme siskoa kiveksi suojellakseen heitä, mutta kuoli itse taistelussa. Kukaan ei osannut enää muuttaa siskoja takaisin ihmisiksi, vaan he jäivät kiviksi ikuisiksi ajoiksi. Tämän tarinan on väitetty olevan aito ja alkuperäinen australialainen uniaika-legenda (joita aboriginaalit ovat kertoneet tuhansia vuosia), mutta jotkut sanovat, että se on paikallisten sepittämä tarina kiinnostuksen herättämiseksi maamerkkiä kohtaan. Ota näistä nyt selvää...

Kun olimme ottaneet tarpeeksi valokuvia Echo Pointilta, päätimme lähteä ajamaan turistitietä pitkin ja etsimään lisää näköalatasanteita. Kun kerran olimme tulleet näin pitkälle, emme halunneet lähteä tyhjin käsin vielä pois. Jos kerran emme päässeet kävelyreiteille, niin keksisimme sitten muuta tehtävää ja nähtävää. Ensimmäisenä vastaan tuli Eagle Hawk Lookout, josta oli mielettömät maisemat laaksoon ja Three Sistersille. Sitä näköalapaikkaa eivät toiset turistit olleet vielä löytäneet, vaan saimme kuvata rauhassa.

Cockatoo lensi laakson yllä ja raakkui kovaan ääneen mennessään :)

Ajelimme kapeaa vuoristotietä eteenpäin ja pysähtelimme aina seuraavassa näköalapaikassa, joka tuli vastaan. Lähes kaikki paikat olivat autioita, muutamaa turistibussia lukuunottamatta. Aurinko alkoi paistaa ja ilma lämpeni nopeasti. Pian taivas oli pilvetön ja kuumuus oli jotain kamalaa. Joimme litratolkulla vettä ja söimme eväitä yhdellä tasanteella. Blue Mountainsilla on myös oikea turistien unelmakeskus, jossa on mm. köysirata ja juna, mutta päätimme jättää ne toiseen kertaan. Junarata on maailman jyrkin, ja sitä kokeilimmekin jo viime kerralla. Tällä kertaa emme jaksaneet jonottaa (tietysti kaikki turistit olivat siellä, kun kävelyreitit oli suljettu) ja halusimme säästää rahat johonkin muuhun. Jatkoimme matkaa vielä muutamaan näköalapaikkaan ja otimme ihan liikaa valokuvia.

Kasvit jaksavat ihmetyttää meitä missä tahansa olemmekin :)

Harvinainen Black Cockatoo. Niitä oli kolme, mutta emme saaneet parempaa kuvaa niistä,

kun ne lähtivät äkkiä meitä pakoon.

Kaikki tulenteko oli kielletty joka puolella sakon ja jopa vankilatuomion uhalla!

Tuolla ilma oli sakeana joistakin ihmeellisistä lentävistä ötököistä...

Kun aloimme väsähtää kuumuudesta ja ajamisesta, lähdimme takaisin kohti telttapaikka. Pysähdyimme matkan varrella pienessä Glenbrookin kylässä syömässä herkulliset meat piet (en suostu suomentamaan tuota, kun se ei ole varsinainen "lihapiirakka") pienessä kuppilassa. Se oli tosin meille jo tuttu paikka, sillä viime kerralla kävimme syömässä piiraat samassa paikassa. Sitten ajoimme koko matkan takaisin teltalle. Olisi se päivä voinut huonompikin olla :)