Melbourne on Australian toiseksi suurin kaupunki ja Victorian osavaltion pääkaupunki. Pinta-alaltaan se on 8806km2 ja asukkaita siellä on n. 4,2 miljoonaa. Melbourne sijaitsee Port Phillipin lahdessa, Yarra-joen suulla. Alue on ollut asutettuna ainakin 40 000 vuotta. Australian monesta muusta kaupungista poiketen Melbourne ei ollut alunperin vankilasiirtokunta. Sen perustivat siirtolaiset vuonna 1835 johtajinaan John Batman ja John Pascoe Fawkner. He saapuivat nykyisestä Tasmaniasta suojaisan luonnonsataman ja mahdollisten laidunmaiden houkuttelemina. Kaupunki kasvoi nopeasti 1850-luvulla kultakuumeen seurauksena.
Melbournen sääolot ovat todella vaihtelevat. Siellä paikalliset usein vitsailevatkin kokevansa yhden päivän aikana neljä vuodenaikaa. Lämpimintä on kesällä tammi-helmikuussa, jolloin päivälämpötila kohoaa keskimäärin yli 25C. Kylmin aika on talvella heinäkuussa, kun keskimäärin päivälämpötila on alle 14C.
Melbourne on yksi Australian tärkeimmistä kauppa-, talous- ja teollisuuskeskuksista. Melbournen lentokenttä on maan toiseksi kiireisin ja satama koko maan kiireisin. Kaupungissa on myös maailman suurin raitiovaunuverkosto. Vuonna 1956 Melbournessa järjestettiin kesäolympialaiset ja nykyään vuosittain Formula 1 -osakilpailut. Melbourne on todella vihreä kaupunki ja sitä kutsutaan usein nimellä "Australia's garden city". Lähellä ydinkeskustaa on paljon puistoja ja puut reunustavat katuja.
Maanantai 11. helmikuuta oli meidän ensimmäinen kokonainen päivä Melbournessa. Olimme kuulleet pelkkää hyvää tästä kaupungista, joten odotukset olivat korkealla. Heti ensiksi halusimme kävellä Visitor's Centreen Yarra-joen varrella. Lähdimme hotelliltamme East Melbournesta ja kävelimme jo tutun Fitzroy Gardensin ja pienemmän Treasury Gardensin läpi ja jatkoimme Flinders Streetiä pitkin länteen.
Gibbs Street, jolla meidän hotelli sijaitsi. Alue oli täynnä kauniita taloja.
Fitzroy Gardens
ISO puu :)
Flinders Street, yksi Melbournen isoimmista pääkaduista.
Visitor's Centre sijaitsee keskeisellä paikalla Federation Squarella. Sen toisella puolella on taidemuseoiden keskittymä ja toisella kaupungin päärautatieasema. Melbournen Visitor's Centre (entinen ruumishuone!) oli paras turisteille tehty infopiste, missä olemme ikinä käyneet. Se oli todella suuri (sijaitsi maan alla), ja siellä oli paljon oppaita auttamassa ja neuvomassa. Kaikki seinät olivat täynnä paperisia esitteitä (joita allekirjoittanut sattumoisin rakastaa ja hamstraa aina liikaa mukaansa...) nähtävyyksistä, tapahtumista, kävelyreiteistä, julkisesta liikenteestä jne. Menimme infopisteelle selvittämään juuri julkista liikennettä koskevia kysymyksiä, sillä olimme ymmärtäneet, että turisteille olisi ilmaisia kulkuneuvoja.
Melbourne Visitor's Centre Federation Squarella
Innostus oli suuri, kun kuulimme, että olimme ymmärtäneet oikein. Melbournen kaupunki tarjoaa turisteille kaksi ilmaista tapaa liikkua paikasta toiseen: Visitor Shuttle Bus ja City Circle Tram. Ensimmäinen on joka kaupungista tuttu "hop on - hop off" bussi, joka kulkee ympäri kaupunkia merkittyä reittiä, ja asiakas voi hypätä millä tahansa pysäkillä kyytiin tai pois. Melbournen bussin reitti oli todella kattava. Se kulki koko keskustan ympäri ja kävi sen lisäksi vielä ydinkeskustan ulkopuolella niin pohjoisessa kuin etelässä. Busseja meni 25min välein. Raitiovaunu oli myös hyvä. Se kiersi ydinkeskustan reunoja pitkin molempiin suuntiin ja vuoroväli oli vain 15min. Kyllä muut kaupungit ympäri maailmaa voisivat ottaa mallia Melbournesta. Hieno juttu, että turistit voivat liikkua ilmaiseksi. Muut bussit ja raitiovaunut olivat maksullisia, ja tietysti jos haluaa matkustaa keskustan ulkopuolelle, se maksaa.
Päärautatieasema
St Paul's Cathedral
Menimme infopisteeltä tien toiselle puolelle bussipysäkille. Edellinen bussi oli juuri lähtenyt, joten juoduimme odottamaan seuraavaa n. 20 minuuttia. Menimme siksi ajaksi tutustumaan Melbournen yhteen suurimpaan kirkkoon, St Paulin katedraaliin (anglikaalinen). Se oli todella kaunis niin sisältä kuin ulkoa. Kuvissa sen koko näyttää muutenkin pienemmältä kuin se oikeasti oli.
St Paul's Cathedral
Sisältä kirkko oli raidallinen :)
Kun seuraava bussi tuli, hyppäsimme kyytiin ja huristelimme koko reitin ympäri. Matka kesti n. 1,5h ja se näkyy tuossa ylempänä, tämän postauksen toisessa kuvassa punaisena pisteisenä viivana. Reitti kulki hyvin kaikki nähtävyydet läpi ja antoi hyvän kuvan ja läpileikkauksen koko kaupungista. Kun olimme takaisin St Paulin katedraalin edessä, lähdimme kävelemään suurta ostoskatua, Swanston Streetiä pitkin pohjoiseen etsimään lounasta. Herkullisten täytettyjen patonkien jälkeen lähdimme kävelemään suunniteltua kävelyreittiä pitkin. Olimme ottaneet kivojen reittien karttoja infopisteestä mukaan, ja nyt kävelimme Arcades And Lanes -reitin. Se mutkitteli keskellä ydinkeskustaa nimensäkin mukaan pitkin kauppakujia ja pieniä katuja. Pieni kartta johdatti meidät lukuisten kujien läpi ja muutama niistä oli täynnä pieniä ihania ravintoloita ja kahviloita. Ne olivat täynnä ruokailevia paikallisia, jotka viettivät lounasaikaansa. Nämä kujat olivat selvästi vähän piilossa turisteilta ja paikallisten suosiossa. Monet sisätiloissa sijaitsevat kujat olivat täynnä erilaisia putiikkeja ja pieniä leipomoita ja konditorioita. Täällä saisi kulutettua helposti pienen omaisuuden :)
Swanston Street
Varpunen halusi osan meidän lounaasta :)
Päärautatieaseman kellot. Täällä on tapana tavata "kellojen alla".
Pieni kuja täynnä kahviloita ja ravintoloita
Yksi hienoimmista kauppagallerioista reitin varrella!
Yksi sana: NAM!
Ystävänpäivä lähestyi :)
Kävelyreitti mutkitteli n. 2,6 kilometrin matkan, kunnes palasimme takaisin lähtöpisteeseen. Kello alkoi olla jo paljon ja meidän piti lähteä etsimään ruokakauppaa. Kävelimme ensin takaisin hotelliin ja etsimme netistä lähistön kauppoja. Lähin kauppa meidän huoneistolta oli 800m poispäin keskustasta. Alue oli täysin erilainen kuin se, jossa asuimme. Se oli selvästi köyhempää aluetta, vähän likaista ja ränsistynyttä. Jollain tapaa se muistutti meitä Lontoon Camden Townista :) Meillä ei ollut valitettavasti kameraa mukana, joten kuvia ei ole näyttää. Löysimme kaupan helposti ja lähdimme takaisin hotellille laittamaan ruokaa. Loppuilta menikin levätessä ja kuvien lataamisessa. Tässä vielä muutama kuva keskustasta:
Hieno kauppakeskus
Parlamenttitalo
Suunnittelimme illalla jo seuraavaa päivää ja paikkoja, joihin menisimme ensimmäiseksi heti aamusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti