maanantai 31. joulukuuta 2012

Pumping Yabbies

Sininen merkki kartassa näyttää hiekkapankon sijainnin

Näytä Paradise Point suuremmalla kartalla
 
Jouluaattona lähdimme Ericin sedän, serkun ja Abbyn kanssa hiekkapankolle pumppaamaan yabbeja (syöttirapuja) seuraavan päivän kalastusreissua varten. Päätimme kokeilla onnea lähellä sijaitsevalta Paradise Pointin hiekkapankolta. Yabbien pumppaaminen pitää aina ajoittaa laskuveden aikaan, sillä ainoastaan silloin pankot ovat esillä.

Rame, JoAnn ja Abby veneessä matkalla hiekkapankolle.

Hiekkapankko näkyy kuvassa kauempana. Tässä olemme vielä laiturilla odottamassa kyytiä.

Ericin setä Rame vei ensin veneellä Ericin serkun JoAnnin ja Abby-koiran hiekkapankolle ja me odotimme laiturilla vuoroamme. Hiekkapankolla oli muutamia kalastajia hakemassa yabbeja sekä toinen koira Abbyn iloksi. Kun hyppäsimme veneestä hiekalle, jalat upposivat saman tien syvälle hiekkaan. Vesi oli todella lämmintä ja hiekka kutitti mukavasti varpaiden välissä.

Abby jahtasi lokkeja ympäri pankkoa :)
Lokit oikein kerjäsivät tulla jahdatuiksi...

Meillä kaikilla oli hauskaa, mutta yksi joka todella nautti olostaan oli ehdottomasti Abby-koira. Musta pienempi koira lähti pian meidän tulon jälkeen, mutta se ei hidastanut Abbyn tahtia. Hiekkapankko oli täynnä lokkeja, jotka yrittivät napata yabbeja kalastajilta ja odottivat meidän heittävän edes pieniä makupaloja. Abby otti tehtäväkseen jahdata lokkeja ympäri hiekkakenttää ja se saikin juosta jatkuvasti edestakaisin. Se osaa kyllä viihdyttää itseään hienosti :)

Yabbie!

Emme kerro tässä enempää yabbien pumppaamisesta, koska kerroimme siitä marraskuun alussa. Siihen postaukseen ja videoon pääset TÄSTÄ.

Abby keskellä merta :)


Abby jaksoi juosta kauan lokkien perässä. Hiekkapankolta syvään veteen oli pitkä matka, ja välillä Abby juoksi kauaksi meistä ja vesi vaan roiskui. Muutaman kerran Abby oli niin kaukana hiekalta, että näytti kuin se olisi ollut keskellä merta, mutta kuitenkin sen jalat ylettivät hyvin pohjaan.

Meduusa :)

Kuvista näkyy kuinka hiekkapankko on täynnä kuoppia. Ne ovat syntyneet rauskujen liikkeistä. Rauskut rakastavat syödä yabbejä hiekasta ja ne tulevat hiekkapankolle herkuttelemaan suurella joukolla. Rausku on oleskellut kuopan kohdalla, kun vesi oli vielä korkealla ja se on liikuttanut siipiään saadakseen yabbin hiekasta ja siten saanut kuopan aikaan. Hiekkapankolla oli muutenkin paljon otuksia nähtävillä. Yabbien lisäksi löysimme varmaan ainakin sata rannalle ajautunutta meduusaa ja erilaisia pieniä olioita.

Eric keskellä merta :)

Kun olimme keränneet tarpeeksi yabbeja kalareissulle, lähdimme veneellä takaisin rannalle ja kohti kotia. Joulun vietto alkoi sitten illemmalla.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Christmas

Abby odottaa joulupukkia :)

Joulu tuli ja meni nopeasti. Vietimme osaksi australialaista, osaksi suomalaista joulua. Jouluaattona lähdimme keräämään syöttejä Joulupäivän kalastusretkelle ja illalla söimme jouluruokaa ja jaoimme lahjoja. Jouluaaton ruokapöydästä löytyi niin kinkkua, lanttulaatikkoa, graavilohta kuin lohkoperunoitakin. Joulupäivänä heräsimme aikaisin aamulla ja lähdimme kalaan. Illemmalla nautimme herkullisia mereneläviä. Tapaninpäivänä menimme elokuviin katsomaan uutta Hobitti-elokuvaa Ericin serkun kanssa. Harbour Town -ostoskeskus oli niin täynnä ihmisiä, että koko suuri parkkialue oli äärimmilleen täynnä. Autoja parkkeerattiin teiden varsille ja nurmikoille... Vuoden suurimmat alennusmyynnit alkoivat, eikä kauppoihin päässyt kunnolla edes sisälle. Huh mikä ahdistus! Pitää varmaan kiertää kaupat kaukaa seuraavat pari viikkoa...

Jouluaatto

"Lisää kinkkua, kiitos!"

Kaiken kaikkiaan oli ihana, rauhallinen ja lämmin (!) joulu. Ei ollut kiire minnekään ja kaikilla oli hyvä mieli :) Lisäksi kukaan ei jäänyt ilman lahjoja.

Tietysti suomalaisena ajattelee, että lumi, pimeys ja kylmyys kuuluvat jouluun, mutta kerrankin oli kiva kokea jotain erilaista.

"Missä se pukki viipyy?"

Joulupäivän myöhäinen lounas: isoja katkarapuja (prawns, EI shrimps!) sekä hummeria :)

 

tiistai 25. joulukuuta 2012

Merry Christmas!


Hauskaa Joulua kaikille! Vietimme joulua täällä Ericin tädin, sedän ja serkkujen luona. Tavallinen joulu oli kaukana, kun täällä yhdistellään australialaisia ja suomalaisia perinteitä keskenään.


Monet aussit menevät rannalle jouluna, sillä täällä on usein liian kuuma sisällä istuttavaksi. Monet lähtevät puistoihin piknikille ja monet veneellä saareen. Täällä joulunvietossa on paljon yhteistä brittien joulun ja jenkkien joulun kanssa. Esimerkiksi "tärkein" päivä joulunvietossa on Joulupäivä. Jouluaatto on aikalailla vain peruspäivä. Silloin siivotaan, tehdään ostoksia (kaupat normaalisti auki) ja valmistellaan tulevaa Joulupäivän juhlaa.


Joulupäivän aamuna aussit matkustavat sukulaisille ja ystäville viettämään joulua. Joululahjat jaetaan silloin ja ehkä tärkein, suuri Joulupäivän lounas, nautitaan puolenpäivän aikaan. Kuten suomalaisessakin joulussa, ausseissa jouluruoka näyttelee isoa osaa koko joulun vietossa.


Aussit syövät jouluna vähän erilaisia ruokia kuin suomalaiset. Kinkku kuuluu joulupöytään (tai kalkkuna), mutta erilaista on, että täällä jokainen ostaa valmiiksi paistetun kinkun ja vain kuorruttaa ja lämmittää sen ennen lounasta. Kuorrutus on usein makea, jossa on esim. marmelaadia, appelsiinin viipaleita ja sinappia. Suurin ero mielestäni on toinen pääesiintyjä joulupöydässä, merenelävät (seafood). Varmasti lähes kaikissa joulupöydissä Australiassa on katkarapuja (isoja! Ei niitä minejä, joita saa Suomessa pakastealtaista.) ja joissakin pöydissä jopa on tarjolla jopa hummeria. Täällä hummeri ei ole niin kallista kuin Suomessa. Lohi on vähän harvinaisempaa täällä ja aika kallista. Se ei ole niin iso juttu täällä kuin Suomessa. Kaikki suomalaiset perinteiset jouluruuat (mm. laatikot, rosolli, glögi) ovat täällä vieraita.


Kuten sanoin, meidän joulunvietto täällä on sekoitus suomalaista ja australialaista. Söimme Jouluaattona illalla jouluruokaa ja jaoimme lahjoja. Joulupäivänä (eli tänään) heräsimme aikaisin ja lähdimme kalastamaan me kaksi ja Ericin setä ja serkku. Ajoimme veneellä läheiseen saareen ja kalastimme useamman tunnin. Siitä lisää myöhemmin.


Tänään meillä on vielä edessä lisää jouluruokaa, kun istumme pöytään täynnä herkullisia mereneläviä: rapuja, hummeria ja juuri kalastettuja kaloja. Nam!

Huomenna on Tapaninpäivä (Boxing Day) ja kaupat ovat taas auki. Suuri osa ausseista ryntää kauppoihin, koska silloin alkavat suuret alennusmyynnit. Pitää siis kiertää kaupat kaukaa, jos ei jaksa tungosta ja jonottamista...

Kaunista ja Rauhallista Joulua kaikille!
 

torstai 20. joulukuuta 2012

Some facts about sea turtles!

Ausseilla on erityinen paikka sydämissään merikilpikonnille. Niitä uhkaava sukupuutto on saanut päättäjät liikkeelle ja tänä päivänä jokainen merikilpikonnalaji on uhanalainen ja suojeltu Australiassa. Bundaberg on kuuluisa kilpikonnistaan, jotka joka vuosi palaavat samalle rannalle munimaan. Ihmisille järjestetään retkiä katsomaan merestä nousevia kilpikonnia hämärän aikaan sekä myöhemmin poikasten kuoriutumista ja ensimmäistä mereen sukeltamista.

Kaksi tällaista (green sea turtle) ui meitä vastaan riutalla, kun olimme snorklaamassa :)
Toinen oli ISO ja toinen aika pieni. Jonkin aikaa uitiin niiden vierellä ja ne katselivat meitä uteliaina.
Sukellusope sanoi, että pitää olla iloinen näkemästään, koska ne ovat nykyisin harvinaisia.
(kameraa ei ollut, vaan tämän kuvan löysin netistä)

Yksi pahimmista kilpikonnien uhkaajista saasteiden ja ilmastonmuutoksen lisäksi on jätteet. Uskomatonta! Ihmiset roskaavat merta ja se on hengenvaarallista kilpikonnille. UnderWater Worldissa oli esillä hieno näyttely merikilpikonnien vaaroista. Siellä oli mm. demonstraatio, kuinka tyhjä muovipussi näyttää vedessä ihan meduusalta, merikilpikonnan herkkuruualta. Se raukka tukehtuu muovipussiin. Kuinka helppoa onkaan auttaa merikilpikonnia (ja muita meren eläimiä) olemalla roskaamatta merta! Tai muutenkaan luontoa. Ei vielä tähän päivään mennessäkään voi ymmärtää ihmisiä, jotka roskaavat luontoa. Ei vain yksinkertaisesti pysty käsittämään...

Lupasin laittaa jakoon UnderWater Worldin seinillä olleet infotaulut merikilpikonnista. Tässä tulee:

Huhhuh! Vähän kunnioitusta :)

Kamala fakta!

ystävämme green sea turtle :)


UnderWater World

Tämä ei tule varmaan yllätyksenä kenellekään: rakastan eläintarhoja! Olen aina tykännyt käydä niissä pienestä pitäen ja joka maassa ja kaupungissa, jossa matkustamme, on pakko käydä aina eläintarhassa. Eric pitää niistä myös :) Tietysti voisi ajatella eläinparkoja, jotka viruvat päivästä toiseen samoissa pienissä häkeissä. Itse olen kuitenkin aina ajatellut, että eläintarhat ovat mahtavia paikkoja ihmisille (varsinkin lapsille) oppia paljon eläimistä ja päästä näkemään ne "luonnossa" ja mahdollisimman samantapaisessa elinympäristössä, kuin missä ne villinä elävät. Tottakai eläintarhoissa on paljon eroja, ja jotkut niistä ovat todella ankeita. Mutta kun pääsee todella hyvään eläintarhaan (tai pidän enemmän sanasta eläinpuisto), se on ainutkertainen kokemus. Sydneyssa on yksi ehdottomasti hienoimmista eläintarhoista, joissa olemme käyneet ja sinne on pakko päästä uudestaan!


Keskiviikkona sadepäivän kunniaksi päätimme tehdä retken taas Mooloolabaan, mutta tällä kertaa paikan akvaarioon, UnderWater Worldiin. Se on yksi Queenslandin suosituimmista nähtävyyksistä. Gold Coastilta ajomatka kesti melkein kaksi tuntia, sillä lähdimme mukavasti aamuruuhkaan. Piti ehtiä ajoissa paikalle, jotta ehdittiin näkemään kaikki esitykset.

Meritähti Touch and Tell -altaassa, jossa pääsee koskemaan erilaisia mereneläviä :)

UnderWater World on kuin Helsingin Sea Life, mutta suuremmassa mittakaavassa. Rakennuksessa on neljä (!) kerrosta, jotka on jaettu eri alueisiin. Kalojen, nilviäisten, merikilpikonnien, haiden ja rauskujen lisäksi siellä on myös hylkeitä ja saukkoja nähtävillä.


Kävimme kuuntelemassa esitelmää rauskuista. Ne ovat kyllä uskomattomia! Opimme mm. että rauskuilla ei ole luita (niinkuin ei haillakaan) vaan rustoa ja ne ovat harmittomia ihmisille (paitsi hätyytettyinä) ja että suurimmat rauskut voivat olla jopa 5 metriä. Huh! UnderWater Worldissa ei päässyt lähemmäksi rauskuja kuin katselemaan niitä lasin läpi, mutta kaksi vuotta sitten Sea Worldissa (nähtävyys Gold Coastilla) niitä pääsi ruokkimaan.

korallia

hassunnäköisiä merihevosia :)

saukkoja

Lounastauon jälkeen menimme katsomaan hyljeshowta. Näihin en kyllä koskaan kyllästy, vaikka niitä on tullut nähtyä jo useita! Hylkeet ovat mielettömiä eläimiä. Miten ihmeessä ne voivat olla niin hauskoja ja oppivat hienoja temppuja? Nykyään pidän jopa enemmän hyljeshowsta kuin delfiinishowsta ja se on paljon sanottu. Katsomo oli viimeistä penkkiä myöten täynnä, ja jokainen nautti esityksestä täysillä, varsinkin lapset (ja minä!).

esityksen päätähti
WAU!

hymy herkässä :)

Viimeinen, mutta ei vähäisin, näyttely oli "Ship Wreck Tunnel". Se oli uskomattoman hieno tunneli, jossa pääsi kävelemään haiden ja muiden kalojen keskelle. Tunneli oli rakennettu kuin laivan hylkyjen keskelle ja kaloilla oli runsaasti tilaa uiskennella. Allas oli täynnä erilaisia haita (kuitenkaan ei niitä isoimpia ja vaarallisimpia, koska ne tarvitsisivat erityisen ison altaan), kuten grey nurse shark, whitetip reef shark sekä muita pienempiä riuttahaita. Ne uivat jatkuvasti ihan läheltä meitä, ja tunneliin tuli nopeasti ruuhkaa, kun jokainen jäi ihailemaan kauniita meren petoja. Seuraavissa altaissa tunnelin varrella uiskenteli rauskuja, merikilpikonnia, erilaisia pienempiä kaloja ja jopa harvinaisia saharauskuja. Yksi allas oli kaunis koralliriutta täynnä pieniä korallikaloja. Hämärässä tunnelissa oli vaikea ottaa hyviä kuvia, joten tässä vain muutama kalan masu:

hai

saharausku


UnderWater Worldin yksi suurimmista tehtävistä on opettaa ihmisille (eikä vain lapsille), miten tärkeitä meret ovat meille, ja kuinka helposti voimme niitä vahingoittaa teoillamme. Koko reitin varrella oli paljon erilaisia infotauluja, jotka oli tehty niin helposti luettaviksi, että jokainen voisi halutessaan oppia uutta. Me tietysti kuvasimme suurimman osan kameran muistikortille :) Laitan vielä erillisen postauksen merikilpikonnista, koska niiden ahdinko kosketti minua suuresti. Mutta tässä vielä muutama muu info näytille:

Uskomaton fakta!

hain rakenne
juttua rauskuista

Reilun kolmen tunnin kiertelyn jälkeen palasimme autolle ja oli aika lähteä ajamaan kotiin. Pitkä matka, mutta todellakin sen arvoinen kokemus!