Ausseilla on erityinen paikka sydämissään merikilpikonnille. Niitä uhkaava sukupuutto on saanut päättäjät liikkeelle ja tänä päivänä jokainen merikilpikonnalaji on uhanalainen ja suojeltu Australiassa. Bundaberg on kuuluisa kilpikonnistaan, jotka joka vuosi palaavat samalle rannalle munimaan. Ihmisille järjestetään retkiä katsomaan merestä nousevia kilpikonnia hämärän aikaan sekä myöhemmin poikasten kuoriutumista ja ensimmäistä mereen sukeltamista.
Kaksi tällaista (green sea turtle) ui meitä vastaan riutalla, kun olimme snorklaamassa :)
Toinen oli ISO ja toinen aika pieni. Jonkin aikaa uitiin niiden vierellä ja ne katselivat meitä uteliaina.
Sukellusope sanoi, että pitää olla iloinen näkemästään, koska ne ovat nykyisin harvinaisia.
(kameraa ei ollut, vaan tämän kuvan löysin netistä)
Yksi pahimmista kilpikonnien uhkaajista saasteiden ja ilmastonmuutoksen lisäksi on jätteet. Uskomatonta! Ihmiset roskaavat merta ja se on hengenvaarallista kilpikonnille. UnderWater Worldissa oli esillä hieno näyttely merikilpikonnien vaaroista. Siellä oli mm. demonstraatio, kuinka tyhjä muovipussi näyttää vedessä ihan meduusalta, merikilpikonnan herkkuruualta. Se raukka tukehtuu muovipussiin. Kuinka helppoa onkaan auttaa merikilpikonnia (ja muita meren eläimiä) olemalla roskaamatta merta! Tai muutenkaan luontoa. Ei vielä tähän päivään mennessäkään voi ymmärtää ihmisiä, jotka roskaavat luontoa. Ei vain yksinkertaisesti pysty käsittämään...
Lupasin laittaa jakoon UnderWater Worldin seinillä olleet infotaulut merikilpikonnista. Tässä tulee:
Huhhuh! Vähän kunnioitusta :)
Kamala fakta!
ystävämme green sea turtle :)
Töttöröö,
VastaaPoistaälkää palelluttako itseänne siellä! Leppeää joulun ja vuodenvaihteen aikaa.
t. Jässe
Joo sitä tuskin tapahtuu :D
PoistaHauskaa joulua ja hyvää uutta vuotta sinne lumikasojen keskelle!