Torstai-aamuna heräsimme aikaisin ja lähdimme pian matkaan. Päätimme edellisenä iltana, että yrittäisimme ehtiä ajamaan Tin Can Bayhin, jossa joka aamu klo 8.00 syötetään villidelfiinejä. Tin Can Bay on pieni kylä meren rannalla, pienellä lahdella puolentoista tunnin ajomatkan päässä Hervey Baysta. Muutaman tuhannen asukkaan pikkuruinen kylä vetää turisteja joka-aamuisella delfiinien vierailulla. Delfiinilauma (Queenslandissa harvinaiset Indo-Pacific Humpbacked -delfiinit) tulee yleensä joka aamu kahdeksan aikaan hakemaan ruokaa Norman Pointin venerampin luota Tin Can Bayssa. Mutta koska ne ovat villejä delfiinejä, koskaan ei voi olla varma saapuvatko ne paikalle. Ihmiset ovat ruokkineet niitä kuitenkin jo 30 vuotta.
Ajoimme nopeasti Hervey Baysta Tin Can Bayhin. Ruuhkaa ei ollut, vain muutama tietyö, mutta ehdimme hyvissä ajoin paikalle ennen delfiinejä. Paikalle oli kerääntynyt jo suuri joukko turisteja. Tapahtumaa johti useampi vapaaehtoinen työntekijä, jotka ovat hoitaneet delfiinien ruokintaa jo vuosia. Jokainen halukas pääsisi antamaan kalan delfiinille, kunhan maksaa viisi dollaria ja desinfioi kätensä kunnolla. Delfiineihin koskeminen on ehdottomasti kiellettyä. Työntekijät kertoivat, että herkät delfiinit sairastuvat helposti ihmisten kantamista bakteereista. Tietenkään ei haluta ottaa pienintäkään riskiä, sillä nämä delfiinit ovat harvinaisia näillä vesillä. Odotimme kärsimättömästi delfiinejä saapuviksi, mutta niillä kesti normaalia kauemmin tulla paikalle alhaisen laskuveden vuoksi.
Moni muukin odotti saavansa kalaa...
Tuijotimme kaikki vettä tarkkaan :)
Kun kello tuli 8.45 ja olimme odottaneet yli tunnin, vihdoinkin odotus palkittiin ja Mystique-uros ui paikalle. Voi sitä innostuksen määrää! Luulimme jo, että olimme tehneet turhan lenkin. Mystique (lauman johtaja) tuli tällä kertaa yksin. Se on ensimmäisen Tin Can Bayssa ruokitun delfiinin jälkeläinen ja se on kasvanut 2,7m pitkäksi. Laumassa on monta delfiiniä ja jopa muutama poikanen. Työntekijät kertoivat, että edellisenä päivänä kukaan ei ollut tullut. Huh, mikä helpotus, että niin ei käynyt tällä kertaa! Yhdenkin delfiinin näkeminen sopisi meille.
Mystique
Ruokinta eteni nopeasti, ja pian oli meidän vuoromme. Jännitti kävellä delfiinin luo matalaan veteen ja ojentaa sille kala tärisevin käsin. Mystique on kuitenkin jo konkari näissä hommissa ja otti kalan tottuneesti. Mahtava kokemus! Kovasti olisi tehnyt mieli silittää sen kiiltävää pintaa, mutta täti vieressä piti vahtia... Nämä delfiinit ovat täysin villejä (mutta tottuneita syömään ihmisen ojentamaa kalaa), joten ne pärjäävät täysin itsenäisesti, jos ruokinta joskus loppuu.
Kun olimme antaneet kalat delfiinille, lähdimme ajamaan kohti Rainbow Beachia. Se tekisi pienen mutkan matkaan, mutta siellä olisi pakko käydä. Ranta, joka on tunnettu sateenkaaren värisestä hiekastaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti