perjantai 14. joulukuuta 2012

Mooloolaba

Mooloolaba. Ei, se ei ole mikään kirjoitusvirhe eikä vauvan ensimmäinen sana, vaan paikka 97 kilometriä Brisbanesta pohjoiseen. Tämä Maroochydoren kaupunginosa on Gold Coastin ja Noosa Headsin ohella yksi Australian suosituimmista rantalomakohteista. Kävimme Noosa Headsissa jo vuonna 2010 ja siksi halusimme nyt käydä jossakin toisessa paikassa.


Lähtiessämme ajamaan torstaina Rainbow Beachilta kohti Gold Coastia, halusimme pysähtyä lounaalla jossakin näkemisen arvoisessa paikassa ja Mooloolaba pomppasi nimensä vuoksi kartasta. Ericin tädin mukaan paikka on kaunis ja todella suosittu aussien keskuudessa rantalomalla. Ajoimme lähelle päärantaa ja lähdimme katsomaan pientä keskustaa. Paikkana Mooloolaba on todella samanlainen kuin Noosa Heads tai Surfers Paradise. Kaikki ne muistuttavat vähän Välimeren rantalomakohteita rantakatuineen, turistikauppoineen ja ravintoloineen.


Istuimme yhteen rantakadun ravintoloista ja söimme lounasta. Sitten kiertelimme katua edestakaisin ja ostimme vielä herkulliset frozen yogurtit mielettömästä paikasta, jossa annoksen sai itse koota. Frozen yogurt (onko sille vielä mitään järkevää suomennosta?) on allekirjoittaneen mielestä ylivoimaisesti paras herkku kuumana päivänä :)

Ananaksen näköisiä... siemeniä?


Emme viettäneet Mooloolabassa kuin pari tuntia, mutta siitä jäi ehdottomasti positiivinen kuva. Sinne voisi vielä joskus palata! Sitten matka jatkui ja viimeinen parin tunnin rutistus kohti Gold Coastia alkoi.

Mahtavan mallinen vuori!

Ensimmäiset ruuhkat alkoivat juuri ennen Brisbanea. Kuukausi pienemmissä paikoissa ja tavallinen ruuhka tuntui jo ahdistavalta. Pohjoisemmassa oli vain pikku ruuhkia tietöiden takia, mutta täällä saa taas tottua autojen määrään...



2 kommenttia:

  1. Hei teidän getz siinä yhdessä kuvassa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, niin onkin :D Se pyörii koko ajan samoissa paikoissa missä mekin ja bongaillaan sitä lähes päivittäin :) Ihmeellistä!

      Poista