Tynnyrin sisällä on pieni museo panimon historiasta ja toiminnasta sekä tehtaanmyymälä.
sunnuntai 9. joulukuuta 2012
Bundaberg
Tiistaina lähdimme Rockhamptonista kohti Hervey Bayta. Ajoimme ykköstietä etelään ja päätimme poiketa matkalla Bundabergissa. Bundaberg on 71 000 asukkaan kaupunki Burnett-joen varrella, 385km Brisbanesta pohjoiseen ja 15km rannikosta sisämaahan. Se on kuuluisa Australiassa rommistaan (Bundaberg Rum, jo vuodesta 1888) ja inkiväärioluestaan (Bundaberg Brewed Drinks, vuodesta 1960). Turistit saapuvat Bundabergiin myös Suuren valliriutan takia, sillä kaupunki tunnetaan nimikkeellä "eteläisin paikka päästä riutalle". Riutan eteläisin kärki yltää juuri Bundabergin kohdalle ja vieressä sijaitsevat suositut lomakohteet Lady Elliot Island ja Lady Musgrave Island.
Kävimme Bundabergissa viimeksi, kun olimme Australiassa alkuvuodesta 2010. Silloin asuimme useamman yön ihanassa bed&breakfast-paikassa ja kaupunki tuli tutuksi. Tarkoitus oli päästä vierailemaan Lady Musgrave Islandilla ja koralliriutalla, mutta jatkuvat sateet pilasivat suunnitelmat, emmekä päässeet merelle. Vietimme siis useamman päivän kierrellen pienen Bundabergin muutamia nähtävyyksiä, mm. rommitehdas ja panimo. Bundabergin Ginger Beer ja erikoinen Sarsaparilla-juoma jäivät pysyvästi mieleen ja niitä ikävöimme Suomeen palattuamme. Niitä ei toimiteta Suomeen, mutta joihinkin Euroopan maihin kyllä. Ainakin Lontoossa törmäsimme Ginger Beeriin ja ymmärtääksemme myös Tukholmasta saa sitä.
Tämän kertaisen lyhyen visiitin syy oli juurikin tuo ylempi kuva. Lähdimme hakemaan herkullisia juomia Bundabergin panimosta. Kuin tilauksesta Ginger Beer oli nyt tarjouksessa puoleen hintaan ja sitä lähtikin meidän matkaan pari laatikollista. Nam! Ginger Beer on tehty vanhaan tapaan käyttämällä paikallisesta ruokosokerista päästämättä kuitenkaan alkoholia muodostumaan. Panimon juomat ovat kaikki alkoholittomia. Ginger Beerissä on paljon inkivääriä ja maku on voimakas ja sopivan kirpeä. Sarsaparilla on toinen Bundabergin panimon klassikkojuomista. Se on tehty samalla menetelmällä ja lakritsainen (jopa yskänlääkemäinen) maku tulee sarsaparilla-juuresta. Se on voimakkaan makuinen, mutta todella herkullinen.
Muut Bundabergin panimon juomat ovat enemmän limumaisia. Erikoisuus on, että ne on tehty 100% oikeasta hedelmämehusta. Esim. uusi maku passion on tehty tuorepuristetusta hedelmämehusta, johon on lisätty hiilihappoa. Maku- ja väriaineita ei ole lisätty. Toinen uusi maku on lime, joka oli ihanan raikas ja kirpeä. Vanhoja makuja ovat mm. persikka, sitruuna, cola, veriappelsiini, pinkki greippi ja omena. Ostimme muutaman pullon lempimakujamme mukaan, mutta parhaimmat juomat meidän mielestä ovat kuitenkin klassikot Ginger Beer ja Sarsaparilla.
Kun juomat oli haettu, lähdettiin ajamaan taas etelään kohti Hervey Baytä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti